keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Köyhyys on suhteellista

Suomalainen köyhä ei varmasti ole yhtä köyhä kuin intialainen, tai kiinalainen köyhä, Pojois-Korealaisesta puhumattakaan.
Kehtaankohan edes väittää olevani köyhä, kun kuitenkin asun kolmiossa teinityttäreni kanssa ja lapseni saa kouluttautua? Vaatteetkin meillä on päällä, emmekä toistaiseksi ulkonaisesti erotu valtaväestöstä. Ruoan laatu nyt on vähän sitä sun tätä, mutta varsinaista nälkää emme ole vielä joutuneet näkemään.

Suomalaiset sosiaalipolitiikan ja köyhyyden tutkijat Olli Kangas ja Veli-Matti Ritakallio toteavat, että köyhyydessä on kysymys sosiaalisen toimintakyvyn rajoittuneisuudesta, jolla tarkoitetaan sitä, että "henkilöllä ei ole mahdollisuus elää ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevalla tavalla". He toteavat, että tämä on tutkijoiden keskuudessa yleisesti vallitseva ajatus.. (wikipedia)

Suhteellinen köyhyyteni alkaa todellakin tuntua toimintakyvyn rajoittuneisuutena.
Sekä psyykkisenä että fyysisenä.
Vein tänään autoni pois. Jumalan kiitos, tai oikeammin kotikuntani Nuorten Pysäkin avun, pääsin lähes kolmenkymmenen kilometrin päästä myös takaisin.
Ei siis enää ajeluja lapsenlasta tapaamaan, ei ikääntyneen isän luokse, eikä ystäviä tapaamaan, koska julkisilla kulkuneuvoilla ei yhteyksiä ole.

Jäljelle jäi vain velka, jonka määrän ulosottomies tulee selvittämään. Aika sitten näyttää miten se vaikuttaa nykyäänkin olemattomaan talouteeni.
Voi kun olisin tiennyt silloin, autoa hankkiessani että suunnittelemani tulevaisuus on hauras ja katkeaa kuin kanan lento!
Velkaneuvontaankin on matkaa 7 kilometriä, ainoa kulkuyhteys sinne on polkupyörä.Saanenko aikaa ennen ensilumia? Jonotusaika on n. 2 kuukautta. Korkojen kertyminen on huomattavasti nopeampaa.
En jaksa enää välittää...

Kaikki mukava elämästä katoaa, kaikesta on vain luovuttava, kun rahaa ei ole, eikä tulevaisuudessakaan tule. Ainakakaan oman kaupungin ulkopuolelle ei pääse jos ei polkupyörällä jaksa polkea. Eikä aina vaan jaksa, kun nuo nivelrikot sun muut vaivat haittavat menoa.
Elämäpiiri supistuu pienemmäksi ja pienemmäksi.
Ajatuksetkaan eivät jaksa liikkua muussa kuin siinä, miten tästä voi ikinä selvitä?!

Olen umpikujassa.
Katto on pään päällä, mutta siinä se sitten onkin.
Mihinkään ei ole varaa. Ei hammaslääkäriin, ei syystakkiin ja kenkiin, ei tyttären koulumatkoihin ja vaatteisiin, ei mihinkään.
No, joo, nettimaksut olen vielä saanut maksettua, mutta kuinka kauan?
Kuuluuko köyhälle netti?
Miten köyhäksi suomessa pitää tulla että on riittävän köyhä?

Rahaa on tilillä 134€ loppukuuksi.
Maksoin vuokran, vuokararästistä osan, kännykkälaskyn (2x14,90€) ja netin.
Ostin Citymarketin eurontarjouksia, vessapaperia ja lääkkeitä.
Lääkekatto on täynnä, mutta kaikki tarvitsemani lääkkeet eivät yllätyksekseni olekaan kelakorvattavia.

Sossuhakemuksen laitan, vaikken kuitenkaan mitään saa.
Tuleeko tästä nyt se ensimmäinen kokemus oikeasta nälästä?