Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta! Kaikilla 38:lla eurolla.

Toimeentulotukihakemukseni viipyi paria päivää vaille kolme viikkoa käsittelyssä.
Ensimmäisen viikon jälkeen pyydettiin lisäselvityksiä, jotka olin kyllä jo aiemmin toimittanut, mutta ne eivät jostakin syystä näkyneet tiedostoissa.

Tänään lopultakin olivat rahat lopsahtaneet tililleni. Maksoin vuokrasta loppuosan.

Rahaa jäi 38,40 €. Niillä sitten joulu ja uusivuosi eletään.
Onneksi sain ostettua ja lähetettyä lapsenlapselleni sekä joulu-, että syntymäpäivälahjan, jotka ovat ihan peräkkäin. Itse juhliin en sitten pääsekään, koska ei ole varaa matkustaa bussilla.
Junalla sentään pääsisi pummilla, mutta kun lapsenlapseni ei asu radan varrella.

Joulumuoriksi ja pukiksi, ystäväni kanssa, on pakko mennä jouluaattona, jos aion elää loppukuun jotenkin. On hauskaa nähdä toisten yltäkylläisiä jouluja, kun itsellä ei ole mitään.
Kontrasti on kova, mutta lasten silmien loisto tuo joulumieltä.
Kuten myös palkkiot essun taskussa.

Kansalaistottelematon muori kyllä aikoo olla, eikä ilmoita sossuun, kelaan, eikä verottajalle näitä pimeitä tulojaan.
Kun on kuukausitolkulla elänyt reilusti alle perustoimeentulon, on jokainen sentti, jonka jostakin pystyy hankkimaan, pidettävä visusti itsellä ja paikattava niillä puutteellista taloutta. Syötäväkin on.

Köyhän joulu vaatii kekseliäisyyttä. Lapset saavat mennä isänsä luokse, niin minun ei tarvitse ostaa lahjoja ennen joulua.
Itse voin hankkia joulusapuskoita Tapanina, kun kaupassa on varmaankin jo "punaisia" lappuja.

Uudenvuodenaatto onkin ihan turha juhla.  

Ei ensi vuosi kumminkaan tämän parempi ole...

Ihanaa itsenäisyyttä...

Joulun odotusta tuutintäydeltä tulee jokapuolelta. Minä odotan toimeentulotukipäätöstä kuin kuuta nousevaa. Mikä ihme siinä taas kestää?
Kun tietäisi edes että tuleeko sitä rahaa ja milloin sitä tulee jos tulee. Hermostuttaa, joka kuukausi sama juttu, Taas piti tehdä lisäselvityksiä, vaikka ne samat selvitykset olen jo aiemminkin tehnyt. Pitääkö nyt taas odottaa viikko?

Viikonloppu on tulossa ja rahat lähes lopussa. Pari laskua oli jo ehtinyt perintätoimistoon tässä odotellessa. Maksoin eläkkeestäni ja asumistuestani ne ja osan vuokrasta. Jätin itselleni vain pari kymppiä elämiseen. Kyllähän sillä pärjää, mutta jos ensi viikon alussa ei tule rahaa, olen kyllä pulassa. Nyt ei ole ruokaakaan pakastimessa, eikä missään. Eilen en ehtinyt leipäjonoon, kun oli lääkäriaika juuri silloin. Lääkketkin pitäisi saada.

Mikä hemmetti siinä taas kestää?! 

Itsenäisyyspäivän juhlia vietetään huomenna komeasti. 
Minä varmaan järsin näkkäriä niitä katsellessani.

Ei, nyt en jaksakaan kirjoittaa tätä...

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Rikas-rakas. Köyhä- varas.

Kuvittelin vuosi sitten, tätä blogia aloitellessani, tietäväni jotakin siitä mitä on olla köyhä suomessa. Silloin en ollut vielä uponnut näin syvälle rahattomuuteen, enkä tiennyt miten kokonaisvaltainen olotila on olla köyhä.

Olen järkyttynyt siitä miten moraalini rapistuu. Enää ei tunnu väärältä kulkea junassa pummilla. Vessapaperia voi ihan hyvin kaapaista mukaansa yleisestä vessasta. Kaupassa voi syödä maistiaisia useampaan kertaan. Jos löytäisin lompakon, jossa olisi rahaa, en tiedä pitäisinkö rahat. Kaikki minkä voi ilmaiseksi saada ikäänkuin huutaa että ota! Ota hyvä ihminen, kun jotakin jostain irti saat!

Rikas- rakas, köyhä- varas. Vanhan lorun sisältö on auennut minulle aivan uudella tavalla.
On helppoa luoda ihmissuhteita kun on riittävästi rahaa. Helppo järjestää kekkeritä. käydä ystävien kanssa leffassa, ravintolassa. risteilyllä, kylpylässä ja mitä ikinä mieliikään!
Kutsupa ystäviä kylään kun ei edes itsellesi ole mitään tarjottavaa. Talosta ei löydy teetä, ei kahvia, ei mitään muuta kuin ankeaa juttuseuraa.

Parisuhdemarkkinoilla olen nolla.
Eihän minulla ole enää edes kunnollisia vaatteita.
Kuka hitto alkaa seurustella ihmisen kanssa, jolla ei ole mitään. Ei edes rahaa lähteä treffeille.
Yksinäisyys on köyhän osa.

Varastaminenkin on välillä tullut mieleen kun tilillä ei ole rahaa ja ruokaakin pitäisi saada. Toistaiseksi kuitenkin yliminä pitää käpäläni kurissa,
Minua järkyttää, että ajatuksissani edes käy moinen ajatus. Miten alas ihminen voi mennä?

Tässä kuussa rahaa jäi satanen vuokran ja laskujen jälkeen. On nyt sitten pohjanoteeraus.
En tiedä miten tästä selviän. Riittääkö enää edes Helluntaiseurakunnan eväät?
Luoja varjele minua sairastumasta!

Tässä kuussa laskennalliset tuloni ylittävät kahdellakympillä toimeentulotukirajan. Toimeentulotukinormien epärealistiset normit pudottavat minut kuoppaan.
Tällä kertaa kuopan pohjalle jää se satanen kuukaudeksi.
Alkaa tuntua siltä että voisin siityä kokonaan montun pohjalle.

Väliäkö sillä, vaikka leipäjonoruoka onkin rasvaista ja epäterveellistä.
Mitä väliä on tällaisella elämällä?

Selväksi on tullut että heikon tulisi älytä ajoissa sortua parempiosaisen väestön elon tieltä...

Aamujeni suurin nautinto on poissa.
Paikallislehden lasku jäi maksamatta, eikä sitä enää tule. No, eipä ole viikkoon ollut varaa teehenkään, kahvista puhumattakaan, joten vähissä ovat aamunautinnot muutenkin. 

Onneksi leipäjonosta saatuja pikapuuropusseja on vielä sentään jäljellä, jauhotkin ovat lopussa, enkä siis pysty leipomaan sämpylöitä.

Nautinto on ensi kuussakin kaukana, kun muutosta lankeava laku tulee maksettavaksi. Jouduin ottamaan työllisyysyksiköstä muuttomiehet, koska yksin en olisi muutosta selvinnyt. Lasku tulee olemaan 160€, josta toimeentulotukena tulee 120 euroa, mutta loppu neljäkymppiä jää itselle maksettavaksi.
Pieni raha, vai mitä!

Kuukausituloni ovat 1110€ kaikkinen tukineen.
Kun siitä on maksettu vuokra 740€, netti ja puhelin, joista yhä pidän tiukasti kiinni, jää jäljelle pikkuisen päälle kolmesataa euroa. Rahaa on siis tuhlattavaksi kutakuinkin kymppi päivässä.

Paitsi ensi kuussa ei taaskaan, kun pitää maksaan ne muuttolaskusta jääneet 40€.
Niin ja se erääntynyt lehtilasku ja ne pari muuta, joita vielä yritän olla päästämättä ulosottoon.
En haluakaan enään laksea...

Tämän kuun rahat loppuivat jo viime viikolla.Odotan huomista, että pääsen taas leipäjonoon ja saan ruokaa. Jumalansanaa on taas kuuliaisesti kuunneltava, jos aion pysyä sapuskoissa. Rukoilisinkohan, että huomenna leipäjonosta saisi kasviksia, hedelmiä ja jotakin muuta tuoretta, auttaisikohan?

Leipääkin olisi kiva saada, viimeksi ei minulle enää riitänyt.

Voi kun joskus saisi ruokaa ihan rukoilematta! Oi, ja vaatteita... jotain kivaa kotiin... pystyisi matkustamaan junalla (muutenkin kuin pelko persiissä pummilla)... voisi ostaa lapsenlapselle lahjoja... käydä kuntosalilla... 

Ensi viikolla, kun saan rahaa, ostan vessapaperia, pyykkipulveria, shampoota, jauhoja, teetä, "punaisten lappujen" lihaa, perunoita, porkkanoita, juustoa...
Ja siinähän ne rahat sitten menikin.

Ei suomessa ole kahtiajakoa, eihän.

Nuorimmainen on  heitetty pesästä. 
Tytär sai yksiön yksityisiltä markkinoilta ja sossu maksaa nyt hänen vuokransa, vuokravakuutensa ja toimeentulonsa.
Onneksi saimme kuitenkin venytettyä muuton tähän asti ja tytön elämä on ehtinyt vähän helpottua. Väkivaltainen poikaystävä on lopultakin poissa kuvioista ja nuoren naisen itsenästyminen on voinut alkaa.

Tukea vielä kuitenkin tarvitaan.Pakko-oireinen ahdistushäiriö on lieventynyt ajoittaiseen paniikkihäiriöön. Toivottavasti muutto omilleen on tässä kohtaa oikea ratkaisu, vaikka pakon sanelema onkin.
Uskon vahvasti, että toipumista on helpottanut päivättäiset keskustelumme ja äidin antama malli siitä, että asioille voi aina tehdä jotakin. Vaikka se on itsellenikin toisinaan ollut vaikeata.

Apua näköjään  saa, jos osaa vaatia.
Kun lopultakin jaksoin tehdä sossuntädistä valituksen, saimme kuin saimmekin päätöksen, että koko vuokramme huomioidaan toimeentulotukea laskettaessa siihen asti kunnes olemme saaneet jostakin halvemman asunnon. (Korkeintaan puoleksi vuodeksi)

Kesäkuun ruokarahaksi jätimme kumpikin itsellemme 100€, koska vuokrarästit piti maksaa pois.
Rästiä kertyi päätöstä edetäneiltä kuukausilta, jonka elimme köyhyysnormin.Olemme siis kuulleet paljon jumalansanaa tässä kuussa, saadaksemme ruokaa.
Kyllähän se jotenkin nöyryyttävältä tuntuu, mutta pitää olla kiitollinen, että joku jaksaa vapaaehtoisesti järjestää meille, yhteiskunnan hylkiöille, mahdollisuuden saada elintarvikkeita.

Anteeksi, että rasitan kansantaloutta olemalla sosiaalitukien armoilla!
Keskustellessani parempi-osaisten sukulaisteni kanssa olen todennut, että yhteiskunnan kahtiajako on syvenemässä myös asenteiden osalta.
Ihmiset joilla on kaksi autoa, omakotitalo ja kesämökki, varaa matkustella ja harrastaa mitä ikinä päähän pälkähtää, ovat mielestänsä ansainneet omalla työllään sen kaiken. He kokevat vääryytenä, että joutuvat elättämään meidät luuserit, jotka ovat yhteiskunnalle pelkkä rasite.

Köyhän pitää olla nöyrä ja kiitollinen kaikesta mitä saa.
Olisihan ihan kamalaa, jos rupusakin elättämiseksi pitäisi tinkiä omasta elintasostaan!
Onhan minulla tietenkin katto pään päällä, telkkari ja netti, suihku, ym. mukavuudet. Enkä varsinaista nälkääkään ole vielä joutunut kokemaan.

Miksi siis valitan?

Kuukausiin en ole jaksanut edes kirjoittaa blogia köyhyydestä.
Köyhyys on kokonaisvaltainen olotila, joka yöunien lisäksi vie sekä sosiaaliset suhteet, että loogisen ajattelukyvyn.
Kun ajatukset askartelevat yötäpäivää samaa kehää toimeentulon kanssa, ei elämään enää mahdu mitään muuta ja koko näkökenttä kapeutuu. Ei ole rahaa mennä minnekään, eikä haluakaan, koska ei osaa enää edes keskustella kenenkään kanssa mistään "normaalista", kun ajatukset oman elämäntilanteen toivottomuudesta eivät hellitä.

Viimeisin köyhyysloukkuni loksahti kun nuorimmainen täytti 18 vuotta.
Yhtäkkiä tyttäreni siirtyi lastensuojelun asiakkuudesta aikuisuuteen, jolloin hän itse saa toimeentulotukena oman elatuksensa, mutta minun pitää vanhempana vastata hänen asumiskustannuksistaan. Elatusmaksu loppui ja asumistuessa ei enää huomioida tyttäreni osuutta.
Samaan rakoon tipsahti sitten kauan pelätty ulosottopäätös, joten talouteni meni totaalisen kuralle kertaheitolla.

Soitin hädissäni sosiaalitoimistoon, olin epätoivoinen.
Yritin parina päivänä tavoitella minulle annetusta puhelinnumerosta sosiaalityöntekijää, jonka puhelin tuuttasi koko puhelintunnin varattua. Laitoin kännykkänumeroon soittopyynnön ja pyysin ottamaan yhteyttä koska on tosi hätä.
Mitään ei kuulunut.
Lopulta sain jätettyä sosiaalityöntekijälle soittopyynnön keskuksen kautta.

Mulla on tosi kiire, olen just menossa palaveriin, mutta kerro mitä asiaa sulla oli, sanoi sosiaalityöntekijä.
Niinkun, tota, mulle tuli nyt niin tenkkapoo, enkä oikein tiedä mitä mun nyt pitäis tehdä kun...
mulla on siis ihan tosi hätä kun tili on ollut nyt jo viikon miinuksella, eikä rahaa tule ennen kuin ensi viikolla. Eikä mulla sittenkään tule olemaan rahaa tarpeeksi edes vuokranmaksuun niin en tiedä enää mitä mä teen, selitin minä.
Linjalla oli jokin kummallinen, säännöllinen naputus, jonka kerroin häiritsevän keskittymistäni.

Joo, mulla on tosi vähän aikaa, jos nyt vaan kerrot nopeesti, sanoi ärtyisän oloinen sosiaalityöntekijä.
Niin, mulle tuli nyt tällainen uusi tilanne eteen kun tytär täytti 18 v ja elatusmaksut loppui, asumistuki pieneni ja sit mulle tuli just ulosottopäätös joka johtuu sellaisista ratkaisuista, joita olen tehnyt ennen pari vuotta sitten tehtyä konkurssia.
Sen jälkeen olen ollut sairaslomalla ja kuntoutustuella pari vuotta ja nyt tää koko toimeentulopaketti muuttui täydellisesti enkä enää tiedä miten tästä nyt selvitään.
Meillähän on tuota vuokraa reilut parisataa enemmän kuin mitä toimeentulotukilaskelmassa huomioidaan, niin ei olla saatu toimeentulotukea tähän asti, vaikka oikeasti ollaan eletty alle normin. Jotenkin ollaan kitkutettu, mutta kun nyt tuli nää kaikki päätökset niin totesin että ei me enää tästä mitenkään selvitä.
Ulosotossakaan ei huomioida kuin laskennallinen suoja-osuus, eikä tytärtä ollenkaan. Saahan se tyttö omat ruokarahansa toimeentulotukena, mutta kun ei hänen vuokraansa enää oteta huomioon missään minun tuissani niin tää tilanne on nyt ihan epätoivoinen, yritin selittää mahdollisimman kiireesti.

Eihän me nyt tommosia vuokria voida mitenkään ottaa huomioon, kyllä nyt pitää vaan aktiivisesti laittaa asuntohakemuksia joka puolelle, sanoi entistäkin kiukkuisemman oloinen virkailija.
Me ollaan muutettu viimeisten seitsemän vuoden aikana 5 kertaa. Nyt tulis sitten kuudes muutto. Tähänkin muutettiin vasta reilu vuosi sitten ja tääkin oli ainoa mitä silloin tarjolla oli, änkkään minä.
Tyttärellä on ollut matkan varrella kaikenlaista. Hän on ollut useamman vuoden lastensuojelun asiakkaana ja erinäisiä mielenterveysongelmiakin on. Se takia olen nyt yrittänyt pitää meidän olosuhteet mahdollisimman vakaina. Jälkihuoltoa kyllä pyydettiin, mutta ei saatu. Nyt tyttö sitten odottelee pääsyä nuorten aikuisten mielialahäiriöpoliklinikalle. Tässäkin asiassa tuli muutos ja pelkään että ilman minun tukeani ja huolehtimistani hän ei sinne mene.
Tytöllä on 22-vuotia poikaystävä, joka pahoinpiteli hänet syksyllä. Tyttö on jo ilmoittanut että kaksioon hän ei minun kanssani muuta. Kauhuskenaario on, että hän muuttaa sen pojan luokse. Senkin takia yritän pitää tytöstä kiinni kynsin hampain, minulla on kuitenkin vielä jonkinlainen ote tyttärestäni ja hän on paljolti tukeutunut minuun, selitän hätääni.

"Ei se ole mikään peruste ottaa tuommoisia vuokria huomioon, tytär on nyt ihan aikuinen ihminen ja hän tekee omat ratkaisunsa. Kyllä halvempia asuntoja löytyy läjäpäittäin. Ihmisen pitää olla itse aktiivinen ja hakea pienempää asuntoa".

Minä, jo itkua vääntäen: "Mutta mitä mä teen maanantaina kun saan eläkkeen, jätänkö vuokran maksamatta, vai mitä teen? Nytkään ei ole loppuviikoksi yhtään rahaa. Mitä mä syön? Enhän mä ensi viikoksi millään tästä asunnosta pääse, pakkohan mun on tässä olla. Musta tuntuu etten jaksa enää! Tiedätkö, mulla on sellainen fiilis että kun mä tästä kävelen tonne junan alle niin eipähän tarvii kenenkään enää mun toimeentuloani miettiä..."

Kyllä pitää ihmisen itse aktiivisesti hakea halvempaa asuntoa. Laitat nyt sitten ensi viikolla sen toimeentulotukihakemuksen, mutta sen voin kyllä sanoa että ei me kyllä tulla tuommoisia vuokria huomioimaan, sanoi sosiaalityöntekijä erittäin kiukkuisesti.

Kiitos vaan tästä, sanoin minä ja laitoin puhelimen kiinni.

Onneksi minulla on ystävä, joka tuli luokseni seuraavaksi kolmeksi vuorokaudeksi joina en osannut muuta kuin itkeä. Se junanrata kutsui liiankin houkuttelevasti.

Lähes kahteen viikkoon en jaksanut edes nousta sängystä ylös.
Odottelen yhä toimeentulotukipäätöstä.

Kuntoutustukeani, masennuksen vuoksi, on taas jatkettu vuodella eteenpäin, eikä näillä näkymin loppua näy...

Ps. Kaikki pääkaupunkiseudulla olevat kahden henkilön asunnot, joissa vuokra on toimeentulotukinormin mukaiset 670€ otetaan heti vastaan. Niitähän on pilvin pimein.