torstai 24. lokakuuta 2013

Hei, sehän on 18, annetaan sille rahaa ja kämppä!

Toimeentulotuella elävät nuoret olivat illan A-talk ohjelman puheenaiheena.
Hei haloo, mullahan on just tuollainen kohta täällä kotonani!
Tervetuloa tänne vaan kaikki toimenpiteet joilla moinen estettäisi, vaan eipä hyvältä näytä. Päinvastoin, yhteiskunta oikein tukemalla tukee nuoren itsemääräämisoikeutta antamalla omaa rahaa.

Opintotuki on 17 vuotta täyttäneelle kiva taskuraha, jota verorahoista maksetaan lapsen tilille riippumatta siitä, asuuko hän kotona vai ei.
Vanhemman tehtävä on valvoa alaikäistä lastaan, vaan minkäs teet, kun valtion tuin annetaan nuorelle täysi vapaus ylimääräisen rahan käyttöön, joka, rohkenen näin väittää, aniharvoin kuluu alkuperäiseen tarkoitukseensa. Tästä se riippumattomuus vanhempien määräysvallasta alkaa ja saa huipentumansa kun nuori täyttää 18 vuotta.
Ainakin jos vanhemmat ovat vähävaraisia. Hyvätuloisethan voivat edelleenkin käyttää kasvatuskeinona perinteistä: Sen lauluja laulat, jonka juurella auto. Vai mikä muovikorttikuusi se nykyään onkaan?

Vähävaraisen vanhemman luona asuvalle nuorelle alkaa toimeentulotuki juosta hänen täytettyään 18. Sano siinä sitten että hei, kyllä sun täytyy käydä tota koulua ja elää täällä niinkuin mä sanon.
Sanopahan että rahaakaan ei sit tule, jos hommatkaan ei hoidu.
Kun ei se nyt vaan mene niin, vaikka se nuori olis kuinka kotikasvatettu ja yritetty selittää, että luoja ei laiskoja elätä, että se tiukan paikan tullen motivoituisi toimimaan omaksi parhaakseen, jos helpommallakin pääsee.

Sitäpaitsi jos sä alat kettuileen, niin mä lähen vaan lätkiin ja sanon sossuun et mä en tuu vanhempien kaa toimeen. Pakkohan niitten on maksaa toimeentulotukee ja hankkii kämppä, ei tääl hei ketään kadullekaan pistetä. Aina joku luukku sitäpaitsi löytyy mihin voi mennä jos ei haluu asuu himas. Mä lähen täältä jos sä pakotat mua. On mul kavereita!

Nuorella on mielenterveysongelma, eikä se ihan ymmärrettävästi ja oikeasti jaksa tehdä oma-aloitteisesti mitään. Haluaisin ihan oikeasti pitää sen vielä kotona, että voisin auttaa ja vähän potkia persuksillekin tarpeen tullen. Eikö mitenkään kävis?

Mut hei, se on kohta täysi-ikäinen. Annetaan sille rahaa, kämppä ja vapaus valita mitä se haluu!

Kyllä pitäis enemmän peräänkuuluttaa vanhempien vastuuta, mut kun nää uusavuttomat vanhemmat ei...

Miten niin köyhyys periytyy?

tiistai 22. lokakuuta 2013

Paikka paikan päällä

Huolten summa on vakio. Kun yhdestä päästä helpottaa, alkaa jo toisesta kohdasta repsottaa.
Huoli lapseni terveydestä nakertelee yöuniani ja omaakin terveyttäni.
Tulossa on kummallekin useampi poliklinikkakäynti, mikä tietää taas rahanmenoa.
Isän antamat rahat pelastivat tämän kuukauden, mutta miten ihmeessä selvitään ensi kuusta?

Loppukuu häämöttää, samoin pussinpohja. Laskuille kertyy huimat korot, kun ne päätyvät perintätoimistoon. Alkuperäinen summa saattaa olla huomattavasti pienempi kuin perimiskulut.
Kaiken huippu oli, kun perintätoimisto laskutti siitäkin, että palautti vanhingossa kahteen kertaan maksamani laskun summan. Ahneus huipussaan!

Laskuri päässä raksuttaa  yötä päivää. Eikö tähän ikinä totu ja opi olemaan murehtimatta!
Jokainen kauppareissu herättää syyllisyyden ja ahdistuksen tunteita.
Tarvitsenkohan nyt ihan oikeasti tätä ja tuota. Pitäisikö metsästää halvempaa vessapaperia jne?
Riittävätköhän rahat oikeasti kuun loppuun asti? Kyllä tämä rahattomuus ihan työstä käy, 24/7.
Aaargh, hermot menee!

Rahaa on loppukuuksi jäljellä 64€ meille kahdelle yhteensä.

Onneksi ylihuomenna on taas leipäjonopäivä!
Enää kymmenen päivää seuraavaan "tiliin"...

torstai 17. lokakuuta 2013

Oi sä rakas isäni...

Laitoin tilillesi vähän rahaa, luki kahdeksankymppiseltä isältäni tulleessa viestissä.
Olin juuri selvitellyt laskujani ja saanut lopultakin toimeentulotukihakemukseen kaikki liitteet kaiveltua, kun isä soitti ja kyseli kuulumisia.
Olin kaiketi niin perin juurin masentuneen ja itkuisen kuuloinen puhelimessa, että vaikka yritinkin kierrellä totuutta, isä arvasi etteivät asiat ole hyvin.

Revin sen sossuhakemuksen, turha sitä on enää laittaa, koska isän antama raha varmasti ylittää tämän kuun tulovajauksen ja vaikuttaa laskennallisesti vielä seuraavat pari kuukautta. Oliko tämä sitten hyvä, vai paha, en jaksa ajatella.
Helpotus tähän kohtaan kuitenkin!

Olen kiitollinen omalle, rakkaalle isälleni, vaikka koenkin jotenkin noloksi sen, että hän jossakin määrin joutuu vieläkin elättämään minua, joka olen jo itsekin mummo.
Eihän tämän näin pitäisi mennä.

Alkuviikosta jouduin seuraamaan sivusta keskustelua suomalaisesta sosiaaliturvasta. Keskustelijoina olivat varsin vakavaraiset ihmiset, jotka kertoivat itsekin kokenensa köyhyyttä opiskeluaikoinaan 80-luvulla...  Joopajoo.
Keskustelussa käytiin läpi stereotypiat laiskoista nuorista alkoholisoituneisiin, keski-ikäisiin miehiin, jotka saavat sossusta kaiken ja huvitukset päälle.

Kärjistetyt vastakkainasettelut, tyyliin kuuluuko laiskojen nuorten saada sossunluukulta rahaa huvituksiin, kun syöpäsairaat lapset eivät pääse nopeasti hoitoon, herättivät omassa mielessäni monenlaisia versioita kärjistetyistä vastakkainasetteluista. Katsoin kuitenkin viisaammaksi vaieta, koska en ollut väittelytuulella.

Kärjistäen, köyhyydestä keskusteleminen ilman faktatietoa on jonninjoutavaa lätinää.
Eivät kaikki Suomen köyhyysloukussa elävät ihmiset mahdu samaan muottiin. On monenlaisia syitä ja teitä suhteeliseen köyhyyteen.
Eivät kaikki toimeentulotukea saavat nuoret, hae sitä elääkseen "helppoa elämää", eivätkä kaikki alkoholisoituneet keski-ikäiset ole alkoholisoituneet sen vuoksi että saavat toimeentulotukea,  eivätkä kaikki sosiaaliset tuet ole toimeentulotukea jne.

Leipäjonon antimet: Kinkkua, appelsiineja, tomaatteja, näkkileipää, pehmeää leipää, jugurttia ja vitamiineja.
Jääkaapissa on vielä perunoita, kevytlevitettä ja juustoa. Pakastimessa pari pussia vihannesekoitusta.

Jos haluat tietää miltä köyhyysloukku maistuu, niin pureskelepa näitä aineksia seuraava viikko. Äläkä käy kaupassa, tai maksullisissa harrastuksissa ja huvituksissa.

Äläkä sitten syrjäydy!


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Tili miinuksella 34 euroa

Miten ihmeessä debitkortilla päsee tili miinukselle? Senhän pitäisi veloittaa tili heti kun sitä on käytetty. Yllätys tuli, kun katsoin verkkopankista saldon ja kävin sen mukaisesti kaupassa. Seuraavana päivänä tili näyttikin miinusta.
Lainasin pojaltani sen verran että sain tilin nollille.

Toimeentulotuen laskennassa lainarahatkin huomioidaan tulona, mutta takaisinmaksua ei huomioida menona. Kokemusta on.
Tällä kertaa sillä ei ole väliä, koska en kuitenkaan saa sossusta mitään.
Ruokaa on vielä muutamaksi päiväksi. Leipäjonosta sain viimeksi rasian tomaatteja, juotavia jugurtteja ja leivän.

Loppukuu raavitaan kaapinpohjia. Tytärkin on syyslomalla koulusta, eikä saa edes siellä ruokaa.
Eipä tarvitse miettiä syylomamatkoja kun ei ole rahaa edes sapuskaan.
Onneksi ensi viikolla tytärkin ehtii sitten leipäjonoon.
Pitänee todellakin rukoilla ihmettä, että tästä jotenkin selvitään!

Tässä kuussa rahaa jäi vuokran ja laskujen jälkeen 134€. Tuhlasin sen kaikkeen pieneen, mutta tarpeelliseen, ruoan ohella.
Kumma miten kaikki loppuu aina yhtä aikaa. Jauhot, suolat, rasvat, shampoot, vessapaperit ja lamput, sun muut pakolliset tarvikkeet maksavat yllättävän paljon, kun ne kaikki joutuu ostamaan kerralla.

Tänään laadin sen toimeentulotukihakemuksen, vaikka en uskokaan että mitään saan.
Olo on toivoton. Säälittää tuo tytär, jolle en kykene järjestämään mitään kivaa syyslomaksi.
Kuten en muutenkaan.

Nautitaan syksystä...

torstai 10. lokakuuta 2013

Resurssipula

Äitii, se alkoi taas, mä en haluu tätä enää!

Tyttäreni tuli itkien kotiin. Paniikkihäiriö-pakko-oire on palannut.
Trauma on peräisin ala-asteella tapahtuneesta koulukiusaamisesta, jota koulu ei suostunut koskaan näkemään, pyynnöistä huolimatta, saati sitten hoitamaan.
Resurssipula.

Edes pahoinpitelyyn päätynyt koulumatka ei opettajaa ja rehtoria hellyyttänyt.
Tyttärelle vain ehdotettiin koulun vaihtoa kun penäsimme jonkinlaista anteeksipyyntöä siitä että kiusaamiseen ei puututtu ajoissa.
Lapsi, tai oikeastaan varhaisnuori alkoi oireilla monella tavalla. Oli päihteitä, viiltelyä, itsetuhoista käytöstä. Olin hädissäni, soittelin kaikki mahdolliset keksimäni numerot ja kyselin apua, kun tuntui että lapsi lähtee lapasesta.

Eihän tuo tietenkään ihan hyvältä kuulosta,
mutta ehkä sen nyt vaan on vähän rajumpi esipuberteetti ja kaikenlaiset kokeiluthan kuuluvat siihen...
Kun meillähän on tietysti rajalliset resurssit jne...
Mitenkähän monesta paikasta sainkaan saman vastauksen?
Lopulta kouluterveydenhoitaja ehdotti lastensuojeluilmoituksen tekemistä omasta lapsestamme.
Vihdoinkin saimme tietoa siitä minne hakeutua selvittelemään ongelmia.

Lastensuojelu on hoitanut avuntarvettamme resurssiensa mukaisesti.
Tyäntekijät ovat vaihtuneet tasaiseen tahtiin organisaatiomuutosten ja muiden resurssipaineiden vuoksi tehtyjen muutosten seurauksena.
Jokainen sosiaalityöntekijä on tehnyt parhaansa ja auttanut. Kiire ja henkilökohtainen väsymys on silti näkynyt myös asiakkaalle. Näistä ihmisistä otetaan todellakin irti kaikki mitä saadaan. Ei ihme että vaihtuvuus alalla on suuri.

Vaan sammutapa tulipaloa kun kaikki on jo karrelle palanutta!
Ennalta-ehkäisevään toimintaan ei ole resursseja. Hoitoon pääsee vasta kun ongelmat ovat "riittävän pahoja". Valitettavasti lapsen, tai nuoren, elämän tärkeimmät vuodet ovat menetettyjä siinä vaiheessa kun on jo sattunut ja tapahtunut monia loppuiäksi vaurioittavia asioita.
Valtion, tai kunnan taholta ei apua olisi herunut, mutta onneksemme kotikunnassamme toimii säätiövaroin toimiva hoitoyksikkö.

Kotikuntamme Nuorten Pysäkki on hoitanut perhettämme monin eri tavoin, kun älysimme sinne etsiytyä. Edes jossakin on taho, joka ei vetoa resurssipulaan!
Olen niin, niin kiitollinen siitä että olemme päässeet niin toimivaan ja kokonaisvaltaiseen hoitoon, joka on kannatellut meitä elämässä eteenpäin.

Silti lapseni elämässä on sattunut ja tapahtunut. Koulukiusaamiseen palattiin vuosi sitten kun tyttäreni alkoi saada tappo-uhkauksia.
Poliisin mielestä kyse oli "tyttöjen välisestä kärhämästä". Itse kuulin puhelimessa miten lapseni henkeä uhattiin, mutta "sana sanaa vastaan" ei poliisille riittänyt.
Heillä kun on rajalliset resurssit jne...

Tytär joutui pari viikkoa sitten taas pahoipitelyn uhriksi.
Rikoilmoitus tehtiin internetissä, koska kotikaupungissamme ei ole perjantai-iltapäivisin päivystystä.
Yhteydenottoa ei ole poliisilta vieläkään kuulunut. Resurssipula.

Tyttäreni henkiset resurssit lienevät myöskin lopussa, odotellessa.

Omia resurssejani kuulostelen...





keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Köyhyys on suhteellista

Suomalainen köyhä ei varmasti ole yhtä köyhä kuin intialainen, tai kiinalainen köyhä, Pojois-Korealaisesta puhumattakaan.
Kehtaankohan edes väittää olevani köyhä, kun kuitenkin asun kolmiossa teinityttäreni kanssa ja lapseni saa kouluttautua? Vaatteetkin meillä on päällä, emmekä toistaiseksi ulkonaisesti erotu valtaväestöstä. Ruoan laatu nyt on vähän sitä sun tätä, mutta varsinaista nälkää emme ole vielä joutuneet näkemään.

Suomalaiset sosiaalipolitiikan ja köyhyyden tutkijat Olli Kangas ja Veli-Matti Ritakallio toteavat, että köyhyydessä on kysymys sosiaalisen toimintakyvyn rajoittuneisuudesta, jolla tarkoitetaan sitä, että "henkilöllä ei ole mahdollisuus elää ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevalla tavalla". He toteavat, että tämä on tutkijoiden keskuudessa yleisesti vallitseva ajatus.. (wikipedia)

Suhteellinen köyhyyteni alkaa todellakin tuntua toimintakyvyn rajoittuneisuutena.
Sekä psyykkisenä että fyysisenä.
Vein tänään autoni pois. Jumalan kiitos, tai oikeammin kotikuntani Nuorten Pysäkin avun, pääsin lähes kolmenkymmenen kilometrin päästä myös takaisin.
Ei siis enää ajeluja lapsenlasta tapaamaan, ei ikääntyneen isän luokse, eikä ystäviä tapaamaan, koska julkisilla kulkuneuvoilla ei yhteyksiä ole.

Jäljelle jäi vain velka, jonka määrän ulosottomies tulee selvittämään. Aika sitten näyttää miten se vaikuttaa nykyäänkin olemattomaan talouteeni.
Voi kun olisin tiennyt silloin, autoa hankkiessani että suunnittelemani tulevaisuus on hauras ja katkeaa kuin kanan lento!
Velkaneuvontaankin on matkaa 7 kilometriä, ainoa kulkuyhteys sinne on polkupyörä.Saanenko aikaa ennen ensilumia? Jonotusaika on n. 2 kuukautta. Korkojen kertyminen on huomattavasti nopeampaa.
En jaksa enää välittää...

Kaikki mukava elämästä katoaa, kaikesta on vain luovuttava, kun rahaa ei ole, eikä tulevaisuudessakaan tule. Ainakakaan oman kaupungin ulkopuolelle ei pääse jos ei polkupyörällä jaksa polkea. Eikä aina vaan jaksa, kun nuo nivelrikot sun muut vaivat haittavat menoa.
Elämäpiiri supistuu pienemmäksi ja pienemmäksi.
Ajatuksetkaan eivät jaksa liikkua muussa kuin siinä, miten tästä voi ikinä selvitä?!

Olen umpikujassa.
Katto on pään päällä, mutta siinä se sitten onkin.
Mihinkään ei ole varaa. Ei hammaslääkäriin, ei syystakkiin ja kenkiin, ei tyttären koulumatkoihin ja vaatteisiin, ei mihinkään.
No, joo, nettimaksut olen vielä saanut maksettua, mutta kuinka kauan?
Kuuluuko köyhälle netti?
Miten köyhäksi suomessa pitää tulla että on riittävän köyhä?

Rahaa on tilillä 134€ loppukuuksi.
Maksoin vuokran, vuokararästistä osan, kännykkälaskyn (2x14,90€) ja netin.
Ostin Citymarketin eurontarjouksia, vessapaperia ja lääkkeitä.
Lääkekatto on täynnä, mutta kaikki tarvitsemani lääkkeet eivät yllätyksekseni olekaan kelakorvattavia.

Sossuhakemuksen laitan, vaikken kuitenkaan mitään saa.
Tuleeko tästä nyt se ensimmäinen kokemus oikeasta nälästä?