lauantai 21. maaliskuuta 2015

Satumaan kuulumisia!

Laskennallisessa satumaassa huolenpito on yhtä todellista kuin joulupukki! 
Eikä ihmeitä tapahdu.

Suomen sosiaaliturva perustuu laskennallisiin kuluihin, jotka eivät ole tosielämää nähneetkään.
Kun esimerkiksi vakavasti masentuneelle yksinhuoltajalle annetaan elämiseen toimeentulotukena summa, jolla kukaan ei edes kuvittele hänen kykenevän elättämään itsensä ja lapsensa niin kysyn:

Onko kyseessä huolenpito vai heitteillejättö?
Miten käy vanhemman ja miten käy lasten, kun kaikki voimavarat kuluvat päivittäisen toimeentulon kanssa kamppailemiseen.

Kun ainoa tuki, jonka perhe saa sosiaalitoimesta, on ohje vaihtaa pienempään asuntoon kaupungin toiselle laidalle, pois siitä vähäisestäkin turvaverkosta, joka perheellä vielä olisi, niin onko se oikeasti auttamista?

Piittaamattomuutta se on ja omahyväistä syyllistämistä! 
Näin kuitenkin tuomitaan tässä maassa masentuneet, työttömät ja muuten vaan vähävaraiset pois omasta elinpiiristään.

Kun viimeinenkin omanarvontunnon ripe viedään, jää jäljelle vain epätoivo ja syrjäytyminen kaikesta. Kun perheellä ei ole rahaa mihinkään, eikä siihenkään, niin mitä jää?

Katkeruus ja lamaannus seuraa elämän hallinnan menettämisestä. Siitä alkaa kierre, joka toteuttaa itseään ja leimaa koko perheen. Pahimmassa tapauksessa se johtaa epätoivoisiin tekoihin.
Miten toivottoman perheen nuori voi kokea toivoa tulevaisuutensa suhteen?

Huoltosuhde on vääristynyt eikä sosiaaliturvaan enää ole varaa. 

Eikös niin?





tiistai 13. tammikuuta 2015

Uusi vuosi, uudet kujeet. Eikä ole, ihan yhtä ja samaa tää aina vaan on.
Telkkarissa puhutaan kuntosaliharrastuksesta ja Personal Trainereista. Joillakin on varaa laittaa itsensä kuntoon, jotkut vaan vetää sitä ihan samaa epäterveellistä leipäjonoruokaa, mitä ennenkin.
Pääsisi edes lenkille, mutta kun on näin liukasta, niin ei siitäkään tule mitään.

Ulosottomies ilmoitti kahden kuukauden maksuvapaasta. Maksoin sitten muita velkoja. Sain taas yhden perintätoimiston maksettua ulos.
Nyt en sitten saa toimeentulotukeakaan, kun tulot lisääntyivät. Aina vaan samassa suossa ollaan.
Tilillä on rahaa 23€, niillä mennään loppukuu.

Alkaa tää jo väsyttää.

Hyvää Uutta Vuotta!